Hirvihaaran Kartanon ruokakalenteri alkaa uusin talvisin tunnelmin uuden vuoden kunniaksi. Luomupuutarhamme, lähimetsien marja- ja sienisaaliit alkavat olla tuoreena lopuillaan. Viimeisiä maa-artisokkia vielä nostamme maasta niin kauan kuin maa ei kokonaan jäädy. Mutta olemme parhaat palat säilöneet, hillonneet, keittäneet, pakastaneet ja kuivanneet aivan kuten entisaikoina oli tapana. Järvien jäätymistä odottelemme, jotta kalansaaliit olisivat turvattuja ja blinien kaveriksi mätivalikoima parhaimmillaan. Lisäksi hyödynnämme lähituottajien erikoisuuksia ruokalistojemme täydentäjinä. Menuihin olen määritellyt vain pääruoan pääraaka-aineen. Lopusta huolehdin itse hyödyntäen edellä mainittuja talven varastoja.
Voitte valita, haluatteko menun 3, 4 vai 5 ruokalajilla.
Mahdolliset erikoisruokavaliot huomioimme etukäteisilmoitusten mukaisesti.
Ryhmälle toivomme yhtenäistä menuvalintaa.
Menu 1: Pääruokana Poron paahtopaistia, tummaa rosmariinikastiketta ja sienitäytteinen perunavannike
****
Menu 2: Pääruokana Ankan rintaa, appelsiinikastiketta ja juures-perunaröstiä
****
Menu 3: Pääruokana päivän kalaa, saatavuuden mukaan
Viinimestarimme laatii Teille sopivat viinisuosituksen keskusteltuaan keittiömestarin kanssa kulloisenkin menun kokonaisuudesta.
Mikko Liikaluoma
Chef de cuisine
Hirvihaaran Kartano